Hurjat kaksi vuotta on sitten Nikillä mittarissa. Sanotaan että nyt pitäisi koiran olla aikuisuuden kynnyksellä ja nuoruuden myllerykset takana. Minusta tuntuu että Nikki tarvitsee vielä pari vuotta lisää että noin voisi todeta.
Kulunut kaksi vuotta on olut molemminpuolista oppimista ja toiseen tutustumista. Rauhallisempiin ja hitaampiin koiriin tottuneena vilkkaan koiran kanssa elo ja toimiminen oikein ei tapahtunut ihan itsestään. Onneksi kokemus opettaa ja olen saanut paljon neuvoja.
Nikki tuli minulle ihan puhtaasti harrastuskoiraksi. Toivoin että löytäisin monipuolisen ja potentiaalisen harrastuskaverin jolta ei tekemisen tarmo loppuisi kesken. Sellaisen sain. Lajeiksi kaavailin pentua hakiessa tokoa, agilityä ja halusin kokeilla ainakin jälkeä. Kaikkea ollaan aktiivisesti tehtykkin myös hakua.
Harrastaessa Nikki on täysillä mukana. Uudempien asioiden kanssa keskittyminen herpaantuu helposti kuten myös kaikilla väliajoilla jos en ole tarkkana. Ne on niitä vilkkaan koiran varjopuolia. Kotona se on rauhallinen mutta jos on vieraita se häslää ihmisten ympärillä jos antaa. Nikki onkin sosiaalinen ja avoin ihmisten kanssa. Aika tunkeileva ja rasittava nuolemaan. Koskaan se ei ole ketään väistänyt tai pelännyt. Ihmisiä kohtaan se on kuitenkin nöyrä ja kiltti. Tottelee kaikkia jos osaa olla yhtään määrätietoinen ja uskottava. Tämä on Nikin vahvuus ja heikkous. Minun turhautuminen koulutustilanteissa etenki sillon jos Nikki ei ihan täysillä osaa voi saada aikaan sen että Nikki alkaa väistämään. Mutta nyt kun tämänkin on oppinut tietämään niin eipä tuokaan ole ongelma.
Yksi parhaista puolista on Nikin palkkautuminen. Käytän eniten ruokapalkkaa sekä tietenkin kehuja. Palkaksi kelpaa vaikka tavalliset nappulat. Nikki on leikkinyt pennusta lähtien. Se saalistaa ja vetää mutta palkkautuminen on vähän niin ja näin. Mikä johtuu ainakin osittain siitä että leikkimistä ei ole vahvistettu tai käytetty juuri lainkaan palkkana. Olen enemmänkin ylläpitäny sen leikkimistä. Joskus leikitään lopuksi tai muuten keskitytään vain leikkimään ja tehdään ehkä jotain siinä sivussa.
Nikki on myös aina ollut rohkea ja itsenäinen. Se menee rohkeasti minne vain. Pelottavia alustoja ei ole tullut vastaan. Päätä ei huimaa korkealla eikä kolinat ja räminät paljoa hidasta. Ainoa epämiellyttävä asia mikä tulee mieleen on vesi. Uimaan en ole tuota vielä saanut opetettua. Ensimmäisenä kesänä Nikki sai kastaa tassuja omaan tahtiin. Viime kesänä pakkouitiin viitisen kertaa. Se menikin jo kahlaamaan itse mutta uimaan ei mennyt.
Jos jotain tuosta koirasta hioisin se ei olisi terävä tai äänekäs. Räksyttäjä Nikki ei ole mutta haukku tulee helposti. Nanan kanssa leikkiessä tai muuten tehdessä se ei koskaan hauku. Piipaamista se tekee joissain tilanteissa. Auto on pahin paikka ja alussa tehtiin se virhe että Nikki oli liian kauaa jalkatila matkustajana. Sinne se oppi rauhoittumaan ja laitto nukkumaan. Piipaamista voi tulla kaikissa tilanteissa joissa pitää malttaa mutta Nikki haluaisi mennä tai tehdä jotain. Siitä hyvä että kieltäminen auttaa. Niin ja voisihan tuo isompi olla. Tosin välillä kun on katsonut isompien rotutovereiden agilityä niin on ihan mukavaa että oma koira kääntyy ilman että massa vetää toiseen suuntaan.
Nikki on aika justiinsa sellanen koira että siitä joko tykkää tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti